Jees no tän enempää kymmentä käskyä lainaamasta, ja Jope Ruonansuun puhetta kuunnellen tulin vaa näyttää hieman elonmerkkejä itsestäni (:
En tiedä, mut mulle on tullu sellai fiilis, et haluaisin oikeesti rakastaa jotakuta. Tai ehkä mulla onkin sellai, jos vain suostuisin sen itselleni myöntämään. Mä en tiedä tuunko kestää parisuhdetta koskaan, mutta aika näyttää. Hassua yrittää asettua aloilleen ja yrittää ymmärtää, ettei elämässä tärkeintä oo vapaus ja riemu. Elämässä täytyy tehdä työtä, niin rakkauden kuin elantonsa eteen. Eikä se rakkauskaa oo oikeesti nii yksinkertaista, ku kuvittelis. Ei päivät oman kullan kanssa oo oikeasti sitä, mitä ne romanttiset elokuvat antaa ymmärtää.
Se miksi alan selittää jotain tälläistä johtuu siitä, että mä tajusin kuinka paljon arvostan omaa äitiä, kavereita ja kaikkea mitä mulla on. Se, että äiti on kantanu mua yhdeksän pitkää kuukautta, jaksanu auttaa mua sillo ku mul on ollu vaikeeta ja jaksanu jopa kuunnella mun teiniangsteja, joita aiheutti se koulun ihanin jätkä, joka aiheuttikin pelkkää pettymystä. Ja kavereit, jotka on aina jaksanu tukee mua tilanteis, pakottanu mut ryhdistäytyy vaikein aikoin ja saanu mut aina piristymää jutuillaa <3 mä rakastan teitä.
Oikeat kaverithan ei jätä koskaan? Mitä tää sit on.. Miks meillä ei oo sitä samaa porukkaa, joka meillä oli vielä ysillä? Kaipaan sitä aikaa, ku me ysillä hengattii ja naurettii monille asioille, hengailtii välkät aina vessassa ja mentii piiloo opettajia. Ja aina nautittii lämpimästä kevätauringosta koulun seinustalla. Miksei niit aikoja voi saada enää takas? Miksei oo olemassa aikakonetta, millä vois palata takas menneesee? Ja mitä meille nyt käy?
Se miksi alan selittää jotain tälläistä johtuu siitä, että mä tajusin kuinka paljon arvostan omaa äitiä, kavereita ja kaikkea mitä mulla on. Se, että äiti on kantanu mua yhdeksän pitkää kuukautta, jaksanu auttaa mua sillo ku mul on ollu vaikeeta ja jaksanu jopa kuunnella mun teiniangsteja, joita aiheutti se koulun ihanin jätkä, joka aiheuttikin pelkkää pettymystä. Ja kavereit, jotka on aina jaksanu tukee mua tilanteis, pakottanu mut ryhdistäytyy vaikein aikoin ja saanu mut aina piristymää jutuillaa <3 mä rakastan teitä.
Oikeat kaverithan ei jätä koskaan? Mitä tää sit on.. Miks meillä ei oo sitä samaa porukkaa, joka meillä oli vielä ysillä? Kaipaan sitä aikaa, ku me ysillä hengattii ja naurettii monille asioille, hengailtii välkät aina vessassa ja mentii piiloo opettajia. Ja aina nautittii lämpimästä kevätauringosta koulun seinustalla. Miksei niit aikoja voi saada enää takas? Miksei oo olemassa aikakonetta, millä vois palata takas menneesee? Ja mitä meille nyt käy?
