Viimeviikon maanantaina olin tekemässä työsopparia.
Tiistaina näin Jenniä ja me sitten fiilisteltiin vanhojen lastenohjelmien tunnareita ja katottii jakso L-koodista.
Keskiviikkona ei tapahtunut mitään, mutta kuin tilauksesta mutsi oli tehnyt aivan ihanaa kasvispitsaa!
Torstaina oli messut Tampereella ja voin sanoa, että oli todella turha reissu. Sinne meni ajaa bussilla 2h ja me oltiin siellä kolme tuntia. Takaspäin toiset pari tuntia.. jepjep... Matkoihin siis meni enemmän aikaa, kuin siellä messuilla pyörimiseen.
Perjantaina olis ollu kaverin synttärit, mutta eipäs sitten ollutkaan :D
Lauantaina olin Patinassa edustustehtävissä. Sen jälkeen oli siskon lapsen 6-vuotis synttärit ja ai että ku sisko oli taikonu taas aivan ihanan kakun. Valitettavasti mulla ei ole siitä kuvaa :<
Koska olin lauantaina tavallaan koulussa, niin sain maanantain vapaaksi. Lähdettii neljän aikaan mutsin kaa Lahteen ja ostettiin mulle kolme häivekorua. Yksi nenään ja kaksi huuleen. Lisäksi etittiin mulle kollarit ja ostin yhden sormuksen. Lisäks me käytiin subissa syömässä.
Muuta ei olekkaan sit tapahtunut. En ainakaan muista. Huomenna on työturvallisuuskurssi ja se meinaa sitä, että saa yhden kortin lisää. Sitten mulla onkin ensiapukortti, tulityökortti ja hyvässä lykyssä myös työturvallisuuskortti.
Huomenna ois myös tarkoitus mennä käymään koulunterkalla jaa mitähän vielä? Perjantaina oli jotkut messut Lahdessa. Ainiin ja mullahan on synttärit sitten perjantaina! Se ois sit Emma 17vee (Y)
Ja tää ei näköjään taas suostu lisäilemään kuvia.. olkoon sitten :/
Ja nyt viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä biisi jota oon kuunnellu lähes tauotta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti