Mä oon päättäny itelleni, etten jakais kaikkea mun blogissa, mut nyt mulla on joku pakottava tarve kertoa, kui huolissani mä olen itsestäni.
Mä kävin keväällä psykologilla, sain apua ja luulin et se riittäis. Mulla on ollu syömisen kanssa ongelmia jo monia vuosia, eikä ne tunnu vieläkään olevan ohi, vaikka mä todellakin luulin niin.
Mulla on kalori -ja rasvakammo. En käytä rasvaa, koska mua ahistaa se jo sanana. Mä lasken edelleekin kaloreita, vaikka mun ei todellakaan pitäis.
Kävin tänää vaa'alla ja tajusin, et oon laihtunu kesäloman aikana neljä kiloa. Mä en todellakaan tajua, sillä vaikka mä liikun paljon, ni mä myös oon syöny todella paljon kaikkia herkkuja, koska oon antanu siihe luvan itelleni.
Kun huomasin, kui paljon mun paino onkaa pudonnu, ni mulla tuli tosi sekaset fiilikset. Painoin yhtä paljon viimeks amiksen alussa, jolloin mä olin myös todella heikossa kunnossa. Haluanko, et mulle käy taas niin? Silti mulle iski totaalisen mahtava fiilis, koska ajattelin et oon onnistunu jossai. Oon onnistunu pudottaa painoa, joho mä oonki tähdänny.
Okei. Frendit ja porukat on yrittäny takoo mun päähän, et mun ei todellakaa pidä laihduttaa, koska oon muutenki todella hoikka. Miks mä en nää itteäni sellasena? Mä löydän jatkuvasti jotain kohtia itessäni mitä haluan pienentää. Inhoon mun jalkoja, koska ne on paksut. Mä inhoon mun kaksoisleukaa, mä haluan sirommat kasvot ja paremman perseen.
Miks mä en vaa vois rakastaa itteäni sellasena ku oon. Miks mä vihaan itteäni, vaikka monet kehuu mun kroppaa ja kui täydellinen se on?
Muuten mulla menee todella hyvin, elämä hymyilee ja mulla on maailman paras ystävä ja maailman ihanin poikaystävä. Musta tuntuu, ettei mun elämästä puutu enään mitään ja se menee täydellisesti eteenpäin. Mulla on myös mahtava perhe ja maailman parhaat sisarukset. Tunnen olevani maailman onnellisin ihminen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti